Vuoden ensimmäinen PIRHAN aluevaltuuston kokous 26.1.26. Kokouksen keskeisin asia oli hyvinvointialueen strategia. Ohessa valtuustopuheeni.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Suomen meriteollisuudella on ollut pitkään visio:

“Me teemme maailman parhaita laivoja.” Se on lyhyt ja selkeä. Se kertoo, mihin pyritään – ja mihin ei.

Ja juuri siksi se on myös strategiaa: se rajaa, mitä tehdään ja mitä ei tehdä.

Pirkanmaan hyvinvointialue on myös iso arkki.

Sen visioksi on ehdotettu: “Pirkanmaalaiset saavat oikeat palvelut oikeaan aikaan.”

Visio on hyvä. Mutta se on myös niin yleinen, ettei se vielä ohjaa vaikeita päätöksiä.

Haluan puhua strategiasta – ja siitä, mitä tapahtuu, jos se jää kauniiksi tekstiksi.

Strategia ei ole kokoelma hyviä aikomuksia. Sen tehtävä on pakottaa valitsemaan – sanomaan, mitä tehdään mieluummin kuin jotain muuta.

Hyvinvointialueen tilannekuva on rehellinen: väestö ikääntyy, mielenterveyden haasteet kasvavat ja talous on tiukka.

Juuri siksi prioriteetit eivät ole sanahelinää vaan välttämättömyys. Liian usein strategian kärjissä kaikki on tärkeää ja strategia alkaa toimia enemmän lohduttavana kertomuksena kuin ohjaavana välineenä.

Miltä strategia näyttää silloin, kun se on totta?

Se näkyy yhdessä selkeässä valinnassa. Esimerkkinä muokkasin Strategian kärjistä numeron 2 , missä esitellään Vaikuttavia palveluita, seuraavanlaisen yksittäisen kehitettävän asian: Pirkanmaan hyvinvointialue asettaa vuosina 2026–2029 mielenterveys- ja päihdepalvelujen varhaisen tuen ensisijaiseksi kehittämiskohteeksi, vaikka se tarkoittaa hitaampaa kehitystä muissa palveluissa.

Strategiassa tärkeintä ei ole, että kaikki edistyvät – vaan että oikea asia etenee.

Tämä on vastuullinen valinta. Se ei lupaa kaikkea kaikille. Se lupaa keskittyä siihen, missä vaikuttavuus on suurin pitkällä aikavälillä. Mutta juuri tässä kohtaa strategiaa mitataan. Kun paine kasvaa, strategia houkuttelee joustamaan. Prioriteetteja pehmennetään.

Poikkeuksia tehdään, kunnes valinta ei enää näy arjessa. Silloin strategia ei ohjaa päätöksiä – vaan päätökset alkavat ohjata strategiaa. Jos emme ole valmiita pitämään kiinni tekemistämme valinnoista myös silloin, kun se on vaikeaa, strategia menettää merkityksensä.

Kysymys on siitä, uskallammeko tehdä sen mukaisia päätöksiä.

Uskon, että yhdessä me pystymme siihen – ei siksi, että se olisi helppoa, vaan siksi, että se on oikein.

Tampere-talo 26.01.26