Luottamuksen palauttaminen terveydenhuoltoon vaatii rakenteellisia uudistuksia ja vastuullisia päätöksiä
Luottamus potilaan ja lääkärin välillä on hoidon perusta ja edellytys sen onnistumiselle. Luottamus rakentuu lääkärin ammatillisen osaamisen ja vuorovaikutustaitojen kautta. Kohtaamiselle on taattava riittävästi aikaa, sillä kiireessä keskiössä on usein vain sairaus, ei potilas kokonaisuutena. Luottamuksen rakentamisessa vastuu on yhteinen, mutta lääkärillä on asiantuntijana keskeinen rooli.
Terveydenhuoltoon liittyvä luottamus on monivaiheisempi prosessi, jossa keskeisiä tekijöitä ovat potilaan kokemus hoitokäynnistä, hoitohenkilökunnan asenne ja asiantuntemus sekä yhteiskunnan ja terveydenhuoltojärjestelmän toimet luotettavuuden ja oikeudenmukaisuuden takaamiseksi. Luottamuksen heikkeneminen voi johtua resurssien ja hoidon jatkuvuuden puutteista. Työntekijöiden jaksaminen ja vuorovaikutuksen onnistuminen edellyttävät organisaatioiden tukea, mutta järjestelmän toimivuus vaatii erityisesti päättäjien vastuullisia ratkaisuja.
Helsingin Sanomien 27.12.2024 pääkirjoituksessa kerrottiin tuoreen HS-gallup tuloksista: vain 52 % suomalaisista luottaa saavansa hyvää sairaalahoitoa, ja 46 % on tyytyväisiä kiireettömään terveydenhoitoon. Tämä luottamuksen puute on vakava ongelma hyvinvointivaltiolle, sillä terveydenhuollon rahoitukseen käytetään merkittävä osa valtion budjetista. Hyvinvointialueiden taloussopeutukset voivat heijastua myös luottamukseen.
Kansalaispulssi-kyselyssä (2024) taas todettiin, että luottamus terveydenhuoltoon on laskenut erityisesti pienituloisilla ja yksinasuvilla. Vain vähän terveydenhuoltoon luottavien määrä on noussut neljästä prosentista 17 prosenttiin vuosina 2021–2024. Heikentynyt palvelutaso, hyvinvointialueiden leikkaukset, rahoitusongelmat ja pitkät jonot ovat syöneet kansalaisten uskoa terveydenhuoltoon.
Luottamuksen palauttaminen edellyttää rakenteellisia uudistuksia, kuten hyvinvointialueiden rahoitusjärjestelmän muutoksia ja julkisen sekä yksityisen terveydenhuollon vastuiden selkeyttämistä. Syksyllä 2024 lupailtiin omalääkärimallin tulevan jo tämän hallituskauden aikana toimintaan. Omalääkärimallin käyttöönotto voisikin olla osa ratkaisua ja parantaa perusterveydenhuollon järjestämistä sekä houkutella lisää lääkäreitä alalle. Samalla hoidon laatu paranisi.
Palvelujen todelliset tuotantokustannukset tulisi selvittää, jotta voitaisiin vertailla yksityisten ja julkisten palveluiden eroja ja ohjata hankintoja tehokkaasti. Selvitykset auttaisivat päättämään, miten palveluja jatkossa hyvinvointialueilla tuotettaisiin. Lääkärille pääsyn turvaaminen ja potilas–lääkärisuhteen vahvistaminen ovat keskeisiä luottamuksen palauttamisessa ja potilaan hyvinvoinnissa.
Vesa Eskola, Tampere
